Tahdon oman elämäni takaisin.
Minusta tuntuu, etten näiden hieman reilun kolmen kuukauden aikana ole elänyt oikeasti omaa elämääni. Tuntuu kauhealta olla vieraana omassa elämässään. Seurata käytännössä omia polkujaan, mutta kuitenkin väärillä kengillä.

Kyllä, pukeudun edelleen omiin vaatteisiini, kirjoitan samalla tyylillä kuin aina ennenkin, välitän samoista henkilöistä. Mutta jokin puuttuu. Se todellinen elämä. Herään aamulla, syön vaaleaa höhhöleipää hillon kanssa, kävelen bussipysäkille kahden pikkusiskon kanssa, odotan bussia ämppärin huutaessa täysiä korvissani. Istun yksin bussissa kuunnellen musiikkia ja katsellen ulos ikkunasta. Koulussa halaan hyviä ystäviäni heidän tullessa luokkaan hieman minun jälkeeni. Keskustelen englanniksi, yritän ymmärtää opettajien käyttämää itävallan murretta. Koulusta pääsin yleensä viiden tunnin jälkeen, ja se on hyvä. Enempää en siinä laitoksessa kestäisi. Koulun jälkeen tulen kotiin - jos tätä kodiksi voi sanoa. Kodissa uskallan tehdä asioita. Saan olla rauhassa omassa huoneessani, minun ei tarvitse nukkua sohvalla. Omassa kodissa kuuluisi voida hyvin, ei joutua kestämään murrosikäisen pikkusiskon kiukuttelua 24/7 (valehtelematta).

Tämä ei tunnu oikealta, ja se tuo pahaa oloa. Ikävää.

Vaikka välimatka on reilut 2000 kilometriä, erot voi olla todella suuret. Liian monta maata välissä, liian monia kulttuureja.

Olen siis aikeissa kirjoittaa tänään Itävallan ja Suomen eroista jotain pientä. Ensinnäkin, itävaltalaiset pitävät suomalaisia erittäin fiksuina. Joo, niihin itseensä verrattuna me ollaankin. Mutta siitä voi osaksi syyttää koulujärjestelmää. Suomessa opiskellaan tärkeitä asioita, me opiskellaan paljon ja tehokkaasti. Toisin kuin täällä. Nämä keskittyy ihan vääriin asioihin, eikä tee paljoa mitään minkään eteen. Se on mun mielipide.

Mitkäköhän on Suomen prosentit protestanttiuskoisista? Kävin Wikipediasta tarkistamassa, noin 82 prosenttia on luterilaisia. Ja 1,1%ortodokseja :D Mutta siis joo, meistä ei oikein ketään kuulu katoliseen kirkkoon. Enkä ihmettele. Minusta eriuskonnot on kiinnostavia, vaikka en itse tunnekaan kuuluvani ainoaaseenkaan uskontokuntaan. Katoliset luulee pystyvänsä ostaa taivaspaikan aneilla. lol.
Voi johtua siitäkin, että olen katolisessa tyttökoulussa opisekelemassa, mutta minusta katolisuus näkyy todella monessa asiassa täällä. En osaa määrittää sitä, mutta jotenkin... Toisinaan mua ahdistaa sen takia. Ja mua ärsyttää, kun ihmiset ei ota mun ahdistuneisuutta vakavasti. No, ihan sama. En minä ketään tarvitse. Pärjään minä yksinkin.

Mulla oli eilen todella paha päivä. Enkä kyennyt yöllä nukkumaan kovinkaan hyvin, mietin aika paljon näitä eroja, mutta nyt tuntuu kaikki kadonneen, kun ne pitäisi kirjoittaa tähän.

Täällä ei puhuta lainkaan kasvihuoneilmiöstä, eikä siitä, miten sitä pitäisi koittaa ehkäistä. Se on melko järkyttävää.

Täällä ei ajatella mitään terveellisyyden kannalta. Mitään ei tehdä niin, että olisi hyväksi itselle, omalle terveydelle. Aamupalaksi syödään höhhöleipää marmeladin kanssa. Suomessa syödään muroja tai ruisleipää juuston kanssa.

Mulla on ikävä.

Joo, tähän asti oon ollut melko luottavainen sen suhteen, mikä mua odottaa Suomessa kun palaan sinne 7 kuukauden päästä. Mutta en ole enää varma. Pelkään menettäneeni muutamat ystävistäni, tai ainakin.. En tiedä. Erääntynyt - onko se sana?

Tai sitten se vaan tuntuu siltä. Liioittelen taas asioita. Ikävä tekee aika paljon.

Ehkä se on nyt sitten tämä X-kuukautta takana -angsti, joka tulee aina kuukauden loppupuolella. Nyt on sitten jo kolmas menossa.

Okei, mun päivä ei ole ollut paras mahdollinen. Ja se tuntuu menevän koko ajan vaan huonompaan suuntaan. Helvetti.

On nyt ollut vähän draamaa tänään, kun Lantekka, vitosen saksan opettaja, sanoi, että mun pitää lunastaa sellanen yhdeksän euron teatterilippu, jonka olin luvannut lunastaa sillon ko olin viidennellä. Vittu olin unohtanut koko lipun. Ja nyt sitten sanoin iltapäivällä Katharinalle, että täytyy yrittää keksiä jotain. Että kai sitä sitten pitää mennä. No, nyt se oli kysynyt äidiltään, jos se tahtoisi mennä. Ja joo, se sanoi, että voi se mennä.
Sanoin sitten, että oon miettinyt, ja että voin kyllä mennä, ettei se ole ongelma. No, hostäiti kuitenkin menee, mutta mua ärsytti se, miten Katharina taas puuttui asioihin, jotka ei kuulu sille pätkääkään. Se alkoi sanoa, että mutta kun sanoit, ettet tahdo mennä sinne teatteriin, niin et voi enää vaihtaa mieltäs!!11 Vittu. :D Se on raivo. Itse vaihtaa mieltään kerran tunnissa. Ugh. Se ei varmaan itse tajua, miten ärsyttävä on. Huoh.

Muutenkin ollut tosi vittumainen päivä tänään. Huoh. Kohta vois mennä nukkumaan. Ehkä huomenna on parempi.